Joulukuu

Viikon kotiloma meni nopeasti nähden ystäviä sekä nauttien ensilumesta Keski-Suomessa. On se lumi hieno elementti. Se kaunistaa maiseman hetkessä ja antaa valoa ympäri vuorokauden. Matka kuitenkin Ateenaan oli marraskun lopussa taas edessä. Pakkasin matkalaukkuun pienemmän matkalaukun, uikkarit ja yhden trikoopaidan. Enpä ole ennen näinkään lähtenyt. Niin, riisipuuron ainekset heitin viimeiseksi laukun pohjalle. Toivottavasti suojapussi ei hajoa laukkua heitettäessä koneiden ruumaan.

Kotona odotti jääkylmä kämppä ja sotkuinen terassi. Pudonneet lehdet olivat liiskautuneet laatta-alueelta lähtevän veden poistoputken suulle. Sadevesi oli hiljalleen valunut pois mutta kaikki roskat yms. sotku oli jäänyt laatalle. Illalla keitin ekat riisipuurot. Maistui tosi hyvälle taas pitkästä aikaa.

Viikko oli aurinkoinen ja öisinkin melko lämmin. Päivisin n. 14-15 astetta auringossa, varjossa (meidän terassilla...) varmaan +10. Naapuritalon terassille paistaa aurinko aamupäivästä lähtien. Emäntä saa kerätä kuivat pyykit pois jo päivällä. Me joudumme ottamaan kuivaustelineen sisälle ja kuivattamaan vaatteet yön aikana.

Kansallispuistosta merelle päin

Viikonloppukin häämötti ja mahdollinen tieto projektin loppumisesta aiheutti paniikin. Mitä pitäisi vielä nähdä? Mikä olisi tärkeintä kokea? Saarille, mars! Saaret ovat niin kauniita. Varsinkin näin sesongin ulkopuolella saarista pääsisi nauttimaan ihan eri tavalla kuin ruuhkassa. Laivapaikan saisi mutta hyvätasoiset hotellit ovat kortilla. Kaikki ovat sulkeneet talveksi majapaikat. Äh. Päädyimme tällä kertaa lähiympäristön tutkailuun. Paikallinen kansallispuisto oli aika erikoinen kokemus. Siis metsäalue ja suoalue, jossa lintujakin pitäisi näkyä. Kulkukoirat olivat valloittaneet ranta-alueen, joka siis oli periaatteessa yksi osa kansallispuistoa. Linja-autollinen lapsia oli viettämässä metsäpäivää. Maastopyöriä heidän käyttöönsä oli muutaman henkilöauton perässä. Hieman erilaista kuin meillä Suomessa. Kaikilla melkein on omat pyörät. Meidän tavoitteena oli kävellä niemekkeen päähän. Ei onnistunut, ei reittiä. Ei sinne maastoon ole menemistä ilman reittiä, koska siellä on paljon pieniä puskia, jossa on järkyttävän isot piikit. Löysimme lintutornin ja kaksi lempeää koiraa. Koirat pyörivät ahkeraan meidän ympärillä. Kai ne jonkun olivat kaulapannasta päätellen. Kipusimme torniin, missä oli sellaiset ritiläportaat. Korkean paikan kammoisena se on se pahin versio, jos pitää kiivetä ja näkee portaista läpi maahan saakka. Kokosin itseni ja pääsin toiseen kerrokseen. Siis matalahan se oli. Ei mikään korkea torni. Sieltä näkyi hyvin ympärille, kunnes tuli auto ja kuului kauhea tömäys. Toiseen koiraan oli osunut. Koira ei ulissut, nilkutti takajalkaansa. Yhdessä koirat luikkivat pois eikä niitä sen koommin näkynyt. Nyyh.

Padon autotie

Marathon järven pato

Kävimme kastautumassa meressä. Ihana hiekkaranta mutta matala. Ei kovin pitkälle pystynyt kahlaamaan, kun kylmä alkoi kangistamaan jalkoja. Nopea kastautuminen ja ylös. Aurinko lämmitti ja niinpä nautimme pyyhkeet päällä iltapäivästä. Lähdimme tunti ennen pimeää suunnistamaan kohti Marathonan järveä. GPS ja ipadin karttaohjelma apuna löysimme perille. Järvestä ovat ateenalaiset saaneet aikoinaan vetensä. Kartan mukaan tie meni yhdessä kohdassa ihan järven rannalla. Hmmm. Siellä oli mahtavan kokoinen pato ja upea näköala.

Näkymä padolta vuorelle

 

Ajoimme kotiin kiertomatkan tavoin Agios Stefanoksen ja Kifissian läpi madellen autojonossa. Pimeässä lukuisat jouluvalot näyttivät hienolle ja peittivät rapistuneet talot. Toisaalta upeat talot kielivät alueen hyvin toimeentulevista kansalaisista. Ajoimme sunnuntaina alueen läpi valossa ja ei alue näyttänyt niin hienolle, kun jouluvalot eivät näkyneet. Itsenäisyyspäivän kunniaksi kävimme Etelä-Afrikkalaisessa ravintolassa syömässä. Edelleen en voi kuin kehua tarjoilijoiden toimintaa. Tilaus näppäillään suoraan "kännykkään", josta menee tilaus keittiöön. Ei tarvita kassakonetta kuin laskua tehdessä.

Thessalonikin keskusaukion liukurata

Pikainen reissu Thessalonikiin piti vielä tehdä ennen lähtöä kotiin. Syksy oli taittunut väriloistoltaan enemmän ruskeaksi. Kirpeät aamut, +10 päivällä. Kävelin hotellilta keskustaan (vuoristossa) oikoreittiä. Paikalliset "taiteilijat" taisivat asua saman hiekkatien varrella. Mitä erikoisempia teoksia pihoilla. Kanat, koirat, hevoset, kaikki pitivät omia ääniään, kun kävelin tiellä/polulla. Maa oli jäässäkin pienen puron äärellä. Putkahdin, yllättävää, markkinoille/torille. Ostin ison kasan manteleita. Samoja kuin paikallinen mieskin. Kanelia ja muutama keksikin tarttui mukaan.

Thessalonikin keskusaukion joulukaari

Aikaa on mennyt ainakin kuukausi, kun tässä foorumissa olen käynyt. Kuvatkin puuttuvat. Tietokone teki tiltit kuvien kanssa. Olen nyt yrittänyt niitä pelastaa ja tehdä korjaavia toimenpiteitä. Ans kattoo kuinka muijan käy, kun lataan niitä. Tosiaan loppu häämötti ja alkoi tuskainen pakkaaminen. Kummasti sitä on kertynyt kahden vuoden aikana. Onneksi on suuret roskikset pihalla, jotka tyhjennetään usein. Kaiken kaikkiaan 11 eri kokoista nyyttiä ja laatikkoa kertyi. Sitten tuli seuraava pelko. Saammeko mahtumaan ne autoon kerralla vai joudummeko ajamaan kaksi kertaa kentälle. Tosin sinne ei ole kuin 20 min ajomatka eli ei ongelma. Ihme tapahtui kaikki mahtuivat kyytiin. Purimme auton hiljaiseen kohtaan eli saapuvien kerrokseen. Lähtevien kerroksessa oli kauhea ruuhka ja poliisit piipittivät heti, jos parkkeerasi laittomasti. Hö. Vettä satoi, onneksi ei paljon.

Chekkauksessa oli onneksi ystävällinen henkilökunta. Heidän pomonsa sanoi "ou mai gaad", kun näki meidän laukut. He yrittivät kovasti, että me ottaisimme edes reput koneeseen sisälle. 11 laukkua, 7 jouduimme maksamaan. Onneksi oli hopea kortti, että sai veloituksessa 2 laukkua. Esimies oli saanut puhuttua yhden laukun ilmaiseksi. 1 laikku maksoi 69 euroa riippumatta sen koosta tai painosta. Se käytiin taas toisella luukulla maksamassa ja sitten takaisin chekkaukseen. Onneksi oli rauhallista, kun olimme ajoissa liikkeellä.

Kööpenhaminassa pääsimme loungeen syömään. Tosin aikaa oli vähän eli aika kiire oli saada masuun ruokaa. Tämä oli luksusta, ei sinne aina pääse. Nyt oli joku joulun ajan erikoistarjous/-etuisuus. Sai viedä vielä kaverinsakin sinne. Loppulento meni hyvin ja autokin löytyi Hesan päässä aika kivuttomasti. Ihanaa päästä kotiin.

Summa summaarum, yksi vaihe takana, monta kokemusta rikkaampana, Kreikka edelleen hieno ja mahtava maa, jonne pitää päästä uudelleen. Saaret ovat kauniita, turistiaikojen ulkopuolella näyttävät parhaimmat puolensa. Ihmiset ystävällisiä, kun heidät tuntee. Muuten ei välttämättä niin ystävällisiä mutta niinhän se vähän täällä kotimaassakin on. Kulttuuri on erilainen, erikoinenkin joiltain osin, mutta tutustumisen arvoinen. Yhteisöllisyys, toisten huomioiminen, koristeellisuus. Ne ovat piirteitä, joita meidänkin pitäisi korostaa Suomessa. Halailu, tervehdystavat, läheisyys, ne ovat hienoja tapoja.

Kiitos, kun olet ollut mukana tarinoissani ja kuvissani. Nyt näyttää siltä, etten uskalla ladata kuvia. Kone tökkii sen verran. Toivottavasti saan ne tänne jossain vaiheessa. En osaa sanoa miten kokoaisin yhteen nämä kaksi vuotta. Olen oppinut ja nähnyt paljon. Osaan arvostaa taas paremmin mitä meillä on kotimaassa. Viini, joka on tämän blogin nimessäkin, ei näytellyt pääosaa tällä matkalla. Kreikka on kuitenkin ehdottomasti hyvä viinimaa ja aoin tulevaisuudessakin suosia sen maan viinejä. Tosin ei niitä taida paljon Alkossa olla. Ehkä. Saa esittää kysymyksiä, ehdotuksia kohteista minne mennä jne. Yritän parhaani. Kiitos.