Kesäkuu 2015

Lähtö Ateenaan koitti yllättävän nopeasti. Jätin laiskuuttani loput taimet istuttamatta perjantaina ja lauantaina ennen lähtöä ne tietty oli pakko saada lopullisille paikoilleen kasvamaan. Vettä satoi mutta pakko ne oli saada istutettua. Ei harmittanut yhtään… Ajaessani kohti Helsinkiä totesin, etten ollut pakannut yhtään t-paitaa mukaan. Mitäköhän muuta jäi kotiin?

Uusi tuttavuus

Drean island hotel- ikkunasta näkymä merelle

Lähdimme Julin kanssa kohti Helsinkia ja Hotelli Hilltonia lentokentälle. Kallishan se on yöpyä mutta siitä pääsee kävellen kentälle eli siitäkin pitää maksaa ekstraa. Vahingossa olimme varanneet yöpymisen ilman aamiaista. Se maksoi 13,-/hlö. Hyvin nukutun yön jälkeen totesin ettei olisi kannattanut maksaa. Aika suppea varhaisaamiainen ja kukaan ei kysynyt huoneen  numeroa tarkistaakseen onko maksettu aamiainen vai ei.

Sieltä sitruunat tulevat

Näkymä Firasta merelle

Suora Finnairin lento oli luksusta ja perillä olimme jo aamulla klo 9.40. Sunnuntaista ja torstaihin oleilu oli sitä peruselämää  kaupassa, käyntiä jne. Tonin autosta vietiin rekisterikilvet yhtenä työpäivänä. Poliisi (vuokraisännän kerrottua mitä paperi sisälsi) oli jättänyt lappusen ikkunaan. 20 päivää kilvet poliisilla pysäköintirikkomuksen takia. Siis just… Sakko oli 80,-. Jos sen maksoi 10 päivän sisällä, sai maksaa vain 40,-.Sen kävimme maksamassa postiin, joka on ns. normi käytäntö. Seuraavana päivänä Toni meni vuokraisännän kanssa skootterilla ilman kypäriä poliisiasemalle. Siellä oli vastassa rynnäkkökiväärein varustetut vartijat/poliisit. Toni sai nuhtelut, josta se ei tietty ymmärtänyt mitään. Kun puhe loppui, Toni kiitti kreikaksi ja kätteli poliisia. Vuokraisäntä oli halukas kääntämään nuhtelun mutta se ei ollut tarpeellista. Siellä selvisi myös, että kilvet saa 5 päivän kuluttua takaisin eli siis juuri meidän Santorinin matkan ajan. Hyvä ajoitus sakolle.

Perissan mustahiekkainen ranta

 Ryanair vei meidän Santorinille. Se on erikoinen tapa, että lippua pitää kolme kertaa näyttää ennen kuin pääset istumaan paikoillesi. Viimeinen tarkistus on koneeseen tullessa, että on varmasti oikea reitti/kone minne on tulossa.

Argo-ravintolan näköala

Santorini on tulivuoren purkauksesta syntynyt saari. Itse kraateri on naapuri saaressa, joka on matalampi kuin itse pääsaari (Santorini). Kraaterisaaressa on nähtävissä laavajuonteet edelleen, vaikka puut + pensaat ovat valloittaneet saaren. Siellä on myös kuumia lähteitä, jossa voi käydä uimassa. Emme poikenneet siellä, vaikka varmasti se olisi ollut sen arvoinen. Santorinin kraaterin puoleinen seinämä on korkea kallio, noin 300-400 metriä meren pinnasta. Upeat näköalat ovat päätien molemmilla puolilla. Suurimman osan matkaa saaren päästä päähän (n. 25-30km) on nähtävissä merta ainakin toisella puolella, yleensä molemmilla puolella tietä. Teiden vierustat ja vuoren rinteet ovat viiniköynnösten peittämät, joka onkin turismin ohella iso tulonlähde. Yksi tehdas me nähtiin, alasta ei tietoa. Myös tomaattimuseo nähtiin ohi ajaessamme. Mitäköhän siellä mahtaa olla? Yllätys oli ettemme nähneet oliivipuita kuin muutamia. Ehkä niitäkin jossain kuitenkin on. Ainakin tuoksu oli tomaattimuseon lähellä hyvin pistävän oloinen niin kuin oliivin käsittelystä tulee.

Character-ravintola

Kuumahiekkahoito teki hyvää
kipeille jaloille

Fira/Thira on saaren isoin kaupunki, ns. pääkaupunki. Se on vuoren seinämän huipulla kraaterisaarta vastapäätä. Siellä ei voi ajaa autoilla, vaan kujat ovat pyhitetty kävelylle ja kaupoille. Sinne minne pääsee autolla, se on yleensä päättyvä kuja eli ensimmäiseksi tullut pitää odottaa niin kauan pois päästäkseen, että viimeiseksi tullut lähtee ensin pois pakki päällä. Kauppoihin vietiin tavarat kantamalla, ehkä jotkin nokkakärryt oli joillakin käytössä painavia laatikoita varten. Rakennusmiehet kantoivat kahdestaan tavaroitaan. Aamukävely ennen kaupungin heräämistä näytti mielenkiintoisia käytännön asioita.

Oia

Oian kuuluisa auringonlasku piti kokea. Ajelttiin saaren "nokkaan" sitä ihailemaan. Näkymä oli hieno, myönnettäköön. Julin päivä huipentui automme viereen tuodut muulit yösyönnille. Muuleja käytetään turistien kyyditsemiseen alas rannalle ja sieltä ylös jyrkkää rinnettä. Onneksi muulit olivat hyväkuntoisia ja puhtaita. 

Reittimme saarella, pieni kraaterisaari
pääsaaren vieressä

Ravintolan vessan odottelupaikka

 

Lähikirkko yöllä

Fira

Tiet saarella ovat onnettoman kapeita. Turistilinja-autot ovat pääosin luksusversioita, isoja ja kömpelöitä saaren mutkaisille teille. Muu liikenne pysähtyy, kun linja-auto tulee mutkaan. Se ei mahdu kääntymään, jos joku tulee vastaan. Saarihan elää turismilla ja heitä on siellä todella paljon. Brittejä ja aasialaisia turisteja oli huomattava määrä, muutama suomalainenkin nähtiin.

Hotellimme oli todella hyvä, Drean island hotel. Erittäin ystävällinen omistajapariskunta tyttärensä kanssa auttoivat aina, kun jotain kysyttävää oli. Voin ehdottomasti suositella hotellia. Ainut miinus oli sunnuntai aamun kirkon kellojen kilkatus vähän väliä. Kirkon kellotapuleissa oli kaiuttimet eli varmasti kuului kutsuntakilkatukset kauas.

Irkkubaarin kissanpennun
taiteilut puussa

Juhannuskin tuli, ei sitä tiettyä fiilistä saa täällä, mutta ei se haitannut. Saunaa ja uimista on ikävä, siinä se Juhannuksen kaipuu taitaa ollakin. Perjantaina grillasimme pientä iltapurtavaa kaupungissa käynnin jälkeen. Yhden siiderin joimme irkkubaarissa. Maistui muuten hyvälle. Mielenosoituksia ilmeisesti koko viikonloppu tiedossa, kartoimme ne paikat. Laina-asiat kärvistävät kansakunnan mielipiteitä aika reippaasti. 

Lauantaina lähdimme extempore-matkalle Nafplioon. Hotelli valikoitui uima-altaan perusteella. Amalia Hotel Nafplio sijaitsee keskustan ulkopuolella, mutta ei se haitannut. Ennen sinne menoa menimme rannalla, joka oli surffaajien yksi lähtö-paluupiste. Jännä seurata aloittelevien ja konkareiden toimintaa aitiopaikalta. Ranta itsessään oli täysin hiekkainen, komia. 

Karathonan ranta, Nafplio

Illalla kävimme netin kehumassa romanttisessa vanhassa kaupungissa Nafpliossa. Olihan se hieno, ravintoloita ja pieniä käsityöpuoteja kapeilla kävelykujilla. Paikallinen purpuran punaisin kukin kukoistava köynnös ryöppysi monessa talon kulmassa, kaunista.

Hotelli oli perinteinen juhlien pitopaikka. Sade uhkasi häävieraiden valmisteluja. Tarjoilijat vuorasivat ulkopöydät muoveilla sateen ajaksi. Onneksi sade meni pian ohitse ja ilta oli lämmin ja sateeton. Tästä kuvasta tulee mieleen nuoruuden Lontoo-ajat. 

Näkymä hotellin uima-altaalta vuorille

Hotellissa oli paljon brittejä, hääauto oli Saksan rekisterissä, kaupungilla oli vaalean ihon omaavia turisteja + tiettty paikallisia. Pienet lapset ja vauvatkin olivat mukana ravintoloissa vielä klo 23, kun me lähdimme nukkumaan. Valitsimme pienen ravintolan, joka näytti ns. perheomisteiselta. Ruoka ei ollut ihmeellistä, mautonta suorastaan. Viinivaihtoehdot tuotiin kolmessa lasissa maisteltavaksi. Juli sai kaksi A4:sta ja värikyniä. Piirustukset laitettiin ravintolan baaritiskin seinustaan kiinni toisten ihailtaviksi muiden piirustusten kanssa. Pieni mutta ilahduttava ele ravintolalta lapsia kohtaan. 

Hotellihuoneen parvekkeelta

Nafplion satama

Matka tältä osin on taas loppusuoralla. Kreikan velkapakettiasia on tapetilla, ihmiset nostavat rahojaan automaateista, vuokraisäntä kertoilee valtion poliittisista kiemuroista (toimii osakkeiden ostajana ja välittäjänä) jne jne. Miten mahtaa maan käydä? Hiljaisempaa toki on kaupoissa ja keskustassa. Rahaa käytetään kuitenkin vielä paljon, kreikkalaiset ovat tottuneet lapsesta asti näyttäytymään ravintoloissa ja kahviloissa. Siitä en tiedä onko ostosumma entinen vai karsittu versio, mutta ulkona on heidän toinen olohuone. 

Keskiviikkona on ilta-/yölento Finnairilla kotiin. Ajomatka voi olla mielenkiintoinen, mutta onneksi valoisa. (Täällä tulee pimeys n. klo 21.) Viimeinen vuorotteluvapaajakso alkaa lokakuun alussa ja kestää tammikuun puoleen väliin. Tämä blogi hiljenee taas, jos ei mitään mullistavaa satu alkuviikosta. Kolme päivää aikaa imeä itseensä tätä kulttuuria ja lämpöä. Pakkaan sitä matkalaukkuun tuliaiseksi teille kaikille. 

Kävimme yllättäen kultamuseossa, joka sijaitsee Acropoliksen ja sen museon sivukadulla. Siellä oli kuin "herrankukkarossa", autuaan tietämätön tuhansista kulkijoista talon toisella puolella. Siinä oli lasten leikkipaikkakin, jossa oli sellainen pehmeä kumimainen alusta. Siellä paikalliset äidit ja mummut treffasivat lastensa kanssa. Itse museossa oli kauniita luonnon löydettyjä kiviä sekä entisajan koruja ja pukuja. Siellä oli vain minä ja Juli, muutama pariskunta kävi pikaisesti ja hävisivät paikalta. Saimme siis rauhassa nauttia museon antimista. Museon kaupassa yritin kuvata tölkin klipsuista tehtyjä koruja. Virkkaajille vain olisin kuvannut vinkiksi, mutta kaupan vartija tuli heti kieltämään. Hö.
 

 

Tässä vielä näkymä kukkulan puolesta välistä kohti Ateenan keskustaa. Matkalla museosta metrolle käytiin ihailemassa näkymiä. 

Tänään vielä yritys päästä parturiin, sitten tavaroiden kasaus laukkuihin ja kentälle. Heippa!